tiistai 2. toukokuuta 2017

10 turhaa ja vähemmän turhaa faktaa meistä



Uuden mahataudin selätettyäni palailen taas blogin ääreen. Nyt alkaa olla jo sen verran voimissaan, että jaksaa muutakin kun maata sängyssä. Lapsiperheiden iloja nämä uusiutavat mahataudit, jotka sitten kiertää kaikissa perheenjäsenissä. Parhaillaan sairastaa Paatti ja isäntä on vielä saamatta omaa osaansa tästä ihanuudesta. Siinä meni sitten rattoisasti vappu. Munkit sentään jaksoin paistaa. Lapset ei onneksi vielä osanneet odottaa mitään sen kummenpaa vappujuhlaa ja olivat tyytyväisiä serpentiineihin, nakkeihin ja munkkeihin. Tosin Onska oli niin kipeä, ettei munkkikaan oikein maistunut. 



No se siitä, siinäpä lyhykäiset kuulumiset. Nyt arki jatkuu ja pitkään kaivattu lämpö ja aurinko on saapunut, joka kummasti piristää mieltä. Tuli mieleen tässä kirjoitella meistä sellaisia asioita, joita ei ehkä muuten tule teksteissä esille. Turhia ja sitten vähemmän turhia.

1. Syömme illallista. Olen aina ollut välimeren kulttuurin kannattaja. Pari vuotta sitten kesälomamatkalla reissun sujuvuuden kannalta vaihdoimme päivällisen ja iltapalan paikkaa päittäin. Se olikin niin toimiva ratkaisu meidän perheelle, että siitä lähtien olemme syöneet välipalaa klo 16 ja illallista klo 19. Toimii meillä. 

2. Kierrätämme. Kaiken mahdollisen; muovit, biojäte, lasi, metalli, kartonkin, paperi, pullot, paristot.. Olikohan vielä muuta? Ja ei, se ei ole yhtään hankalaa.

3. Nukumme päiväunia. Ihana lepohetki, joka katkaisee kiireisen päivän mukavasti. Kaikki lapset ja minä (viikonloppuisin myös mies) rauhoitumme sänkyihin 13-15.30 joilloin puhelimet ovat äänettömällä. Kun nukkuu lasten vieressä, silloin on pakko itsekin levätä.

4. Kauppareissut yleensä hoidan minä. Käyn kaupassa kaksi kertaa viikossa. Alkuviikosta maanantaina tai tiistaina ja loppuviikosta torstaina tai perjantaina. Meidän kauppa on pääsääntöisesti Prisma. Sieltä saa kaiken.

5. Automme tankataan naapurimaan bensalla ja tankkausreissut hoitaa mies.

6. Keväisin kasvatan siemenistä hyötykasveja kuten tomaattia ja kurkkua, vaihtelevalla menestyksellä. Hyötykasvien kasvatuksesta tykkään, mutta koristekasvit saan aina kuolemaan.

7. Siivoamme kahden viikon välein. Silloin vaihdamme myös kaikkien lakanat. Pyyhkeet vaihdamme viikottain.

8. Happy hour. Kutsumme aikaa, jolloin olemme saaneet lapset nukkumaan. Parhaimmillaan se kestää kaksi tuntia. Illan kohokohtia ovat salkkarit ja jalkahieronta (mies hieroo minun jalkoja).

9. Nautimme hyvästä kahvista. Itse on ole oppinut juomaan suodatinkahvia, se vain on pahaa. Kun maistoin ensimäisen kerran mutteripannukahvia, rakastuin. Nyt jauhamme espressopavut itse myllyssä ja teemme espressophjaisia kahveja espressokoneella tai pikaisesti Bialetti mutteripannulla, joita meillä on kahta kokoa - yhdelle ja kahdelle. Kesäisin teemme kylmää kreikkalaista frappea pikakahvista Kreikasta ostamallamme frappekoneella.

10. Rakastamme suklaata. Tarvitseeko tätä enempää avata?







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti