Pohdintaa somesta

Tämä on siis vain pohdintaa omasta some-käyttäytymisestä ja missään nimessä minun ei ole tarkoitus arvostella ketään muuta tai muiden some-elämää.

Olen pitänyt itselleni tavoitetta, että päivitän blogiani ainakin viikonvälein. Välillä on ollut vaikeaa keksiä inspiroivaa kirjoitettavaa, taiteilija-luonne kun olen. En halua kirjoittaa mitään liibalaabaa kuten "veinpäs pojat päiväkotiin ja sitten meinin kauppaan." jne.. 

Olen aina ollut omantien kulkija, aiemmin vasten tahtoani, mutta nykyään haluan olla sitä vahvasti yhä enemmin. Silti pidän blogia (niin kuin kaikki muutkin) ja jaan istagramiin kuvia (niin kuin kaikki muutkin)

Some-Sosiaalinen media on minun kokemukseni mukaan ennenminkin Esome-Epäsosiaalistava media. Se on vähentänyt aitoja ihmiskontakteja huomattavasti. En tiedä kuinka suuriosa blogini lukijoista koostuu tutuista ja haluavatko he vain käydä täältä lukemassa mitä meille kuuluu ja kuinka suuri osa taas samoin ajattelevia ja vertaistukea hakevia. Facebookissa olen rekisteröitynä vain muutaman ryhmän takia, muuten en käytä enää sitä aktiivisesti. Huomasin silloin kun vielä olin siellä aktiivisena päivittäjänä, monesti kuulin lauseen "ai luinkin sen facebookista" Toki myönnän, että sanon sitä itsekin. Mutta eniten minua satutti se että facebook-kaverini onnitteli syntymäpäivänä ja yhtään onnittelua en saanut henkilökohtaisesti niin että joku olisi soittanut tai edes laittanut viestin.

Sitten tämä kuvien julkaisu, miksi ihmeessä haluan laittaa kuvan ruoka-annoksestani tai kertoa blogissa koko maailmalle mitä perheellemme kuuluu? Saanko tästä itselleni mitään? Saatanko aiheuttaa vahinkoa tällätavoin läheisilleni? Mitä hittoa se kellekään kuuluu, mitä milloinkin touhuan kenenkin kanssa tai olenko sairaana kuumeisena joutunut hoitamaan yksin lapsia?

Jos jotakuta ihan oikeasti kiinnostaa mitä meille kuuluu, niin ne läheisimmät ihmiset jotka yhteystietoni tietää, saa soittaa (tai viestittää) tai tulla käymään. Mielelläni vaikka kokkaan ja vaihdan kuulumisia hyvän dinnerin äärellä.

Olen vähän kahden vaiheilla, jatkanko blogia ja onko tällä vakiintunutta lukija kuntaa. Enhän suinkaan ole suomen ainoa kotiäiti joka kirjoittaa blogia perhe-elämästä. Ja, että onko voimia ja aikaa aktiiviseen bloggaamiseen.

🔻🔻🔻

Nyt haastankin lukijani! Jos haluat jatkossakin lukea blogiani, laitathan siitä viestin kommenttiboksiin! Ilman palautetta en voi tietää, onko blogini hyödyttänyt ketään tai että onko aiheet ja näkökulma sellainen, että kannattaisi jatkaa.

🔺🔺🔺

Moi! Mitä meille kuuluu?

Haipakkaa on taas ollut (niin kuin aina) ja tukkaputkella on menty minuuttiaikataululla. Päässyt kertymään pienoinen hiljaiselokin tänne blogiin. Nyt yritän sitä tässä kahvilassa istuessani korjata sillä aikaa kun esikoinen on toimintateapiassa. Jottei tekstistä tulisi kovin sekavaa, kerronpa jokaisen kuulumiset erikseen.

Minä. Syksy toi tullessaan uutta tarmoa ja uusia ideoita. Paljon kaikenlaisia projekteja olisi suunnitelmissa, mutta toteuttaminen vaatisi hieman enemmän omaa aikaa. Sain lahjakortin syntymäpäivälahjaksi ja ostin sillä elämäni ensimmäisen ompelukoneen! Tosin, en ole ommellut, kuin viimeeksi talouskoulussa 16 vuotiaana. Tarkoitus olisi ommella ihan perusjuttuja, kuten verhojen lyhentämistä ja haluaisin myös kokeilla vaatteiden tuunaamista. Vähän jo olen ehtinyt konetta kokeilla ja yllättäen ne taidot jostain sieltä alitajunnasta puskee pintaan! Olen alkanut nauttia enemmin luonnosta ja arvostamaan sen tuomaa ravintoa ja kauneutta. Syksyllä metsä on todella kaunis. Physiopilates alkoi taas kesän jälkeen ja selkä kiittää. Vegaaniruokaa rakastan yhä enemmin ja pari uutta kirjaakin aiheeseen liittyen on ostettu. Niistä myöhemmin. Ihana mieheni järjesti minulle yllätys synttärit ja pääsin viettämään tyttöjen viikonloppua ystävien ja siskon kanssa pääkaupunkiseudulla. Voit tulustua heidän blogeihinsa tästä: Saippuakupliaolohuoneessa ja http://viiltavaa.blogspot.fi/

Mieheni koittaa pysyä tämän naisen ajatuksissa perässä ja on innostunut ostamastaan kasvikuivurista, jossa on kuivaillut mm. pihlajanmarjoja ja sieniä. Hän alkaa päästä myös paremmin ja paremmin veganismin saloihin ja nauttia luonnosta eri silmin kuin ennen, Tosin myös sipsikaljaveganismi kiehtoo häntä myös ja onkin valmistanut meillä tähän mennessä kaikki veganiset mättöherkut kuten seitankebabin ja kolaseitania Vegaanin keittiössä kirjasta. Herkkua! Hän alkoi taas käydä salilla ja yritämme pitää siitä kiinni että hänkin saa omaa aikaa. Mies aloitti kanssani samassa ryhmässä physiopilateksen.

Onska kävi elokuussa silmälääkrillä ja sai ensimmäiset silmälasit. Hän valitsi suloiset robottilasit ja opettelee käyttämään niitä. Hänen diagnoosinsa tarkentui kesällä ja on nyt Aspergerin oireyhtymä. Käytännössä mikään ei ole muuttunut ja hän on meille aivan sama poika kuin tähänkin asti, mutta toivomme saavamme hänelle enemmän ymmärrystä ja tukea.

Häijä touhuaa kovasti ja rakastaa ylikaiken etanoita! Hän ei muuta teekkään, kun ulkona etsii etanoita ja esittelee niitä innoissaan (äiti ei niinkään välitä...). Kovasti hän ottaa mallia isoveljestään, toisinaan ei niin hyvissä asioissa. Häijästä on tullut kova poika halimaan ja tykkää halailla ja pusutella kovasti äidin kanssa ja sanoa "minun äiti". Se on aika suloista.

Paatilla on tapahtunut paljon, niin kuin tuossa iässä pitääkin. Hän rakastaa ulkona leikkimistä ja touhuilee siellä kovasti. Hän ottaa mallia isoveljistään, hyvässä kuin pahassa. Ymmärtää paljon ja alkaa tapailla sanoja kuten Hauva, tööt-tööt, oho, moikka. Omaa kieltä on sitäkin enemmän. Tutti "hävisi" viime viikonloppuna ja hiukan sitä on ikävöity, mutta unettomilta öiltä on vältytty! Aloitimme yhdessä viime viikolla muskarin ja kun Paatilla ei tuonlaisesta toiminnasta ole ollut aiempaa kokemusta, pärähti pieni itkuun ja viihtyi sylissä visusti loppu ajan. Soittimilla soittamista piti kovasti, joten ehkä parin kerran jälkeen hän on jo vanha tekijä.

Kokemukseni veganismista

Siitä on nyt suurinpiirtein 8 kuukautta kun ryhdyin vegaaniksi. Päivääkään en ole katunut ja mitä enemmin aikaa kuluu, ajatus siitä vahvistuu vaan, että tämä on minun juttuni. 

Myönnän, että ryhtyminen tapahtui aika extempore (vai miten tuo kirjoitetaan..) mutta toki otin asioista perusteellisesti selvää. Ostin monta vegaanikeittokirjaa ja luin paljon vegaaniruokavaliosta ja ravitsemuksesta netistä. Ostin myös tarvittavat lisäravinteet. Tällä hetkellä on käytössä Lifen vegetarian monivitamiini, jossa on mm. runsaasti B12 vitamiinia. 

Jonkin verran olemme myös katsoneet dokkareita veganismista, karjataloudesta, maapallon hyvinvointiin ym ym ym. Joten tämä puoli on avautunut minulle aivan uutena. Aluksi ainut motiivi oli terveys ja hyvinvointi,  nyt ajattelen myös paljon ympäristöä. Olemme sirtyneet luonnon mukaisiin kodin pesuaineisiin, myös shampoot ja hammastahnat yms ovat luonnonmukaisia ja vegaanisia. Käytämme nykyään erittäin vähän mitään kemikaaleja.

En tee tätä siksi, että näin kuuluu toimia vegaanina, vaan siksi että haluan. Voin hyvin, koko perheemme voi hyvin, lapset sairastaa todella vähän. Onska ja Häijä ovat sen verran isoja, että osaavat jo sanoa mitä haluavat, joten he saavat juoda kotona (luomu)maitoa ja laittaa leivälle (luomu)juustoa ja syödä (luomu)kananmunaa. Päiväkodissa he syövät kuin ennenkin, eli normaalia sekaruokaa. Pienin on muutenkin herkkävatsainen ja siksi on juonut jo korvikkeesta luopumisen jälkeen koko ajan kauramaitoa ja lihaakin ainostaan syö ainoastaan purkkiruoasta kalaa tai kanaa kun niitä silloin tällöin vielä käytämme. Muuten perheemme syö samaa kasvisruokaa, pojat eivät edes huomaa eroa normimakaronilaatikon ja vegaanisen välillä!  

Näinhän aikojen alussakin Jumala kehoitti pitämään luomastaan maailmasta huolta ja antoi meille ihmisille kasvit ravinnoksi. Ainut asia, jota en allekirjoita on ajattelutapa, jossa eläimet ja ihmiset laitetaan samalle viivalle ja että me ihmiset olisimme myös yksi eläinlaji. Näin ei oman uskon mukaan ole (lue 1. Mooseksen kirja Raamatusta).

Tähän lopuksi haluan laittaa pienen listan kommenteista, mitä olen saanut kuulla veganismiin liittyen, ja juu osa niistä ovat aika surkuhupaisia... :D

1. Saatko sitten tarpeeksi proteiinia?
2. Eikö yhtään tekisi mieli näitä (jäätelöä, eineslihapullia...)?
3. Onko ruokavalionne pitänyt?
4. Eikö kasvisruoka ole kamalan kallista?
5. Ai onko muka tässäkin jotain eläinperäistä? (Joku tarjotessaan esim. karkkia tai JÄÄTELÖÄ..)
6. Tässä yksi ylitsemuiden: tuossa juteltiin kerran ja mietittiin, että jos kaikki ihmiset ryhtyisivät vegaaneiksi, maailmastahan loppuisi kaikki kasvikset.

P.S. Vegaaninen ruoka on herkullista, täyttävää ja monipuolista. Vegaanina on vuonna 2017 helppoa elää sillä tietoa on runsaasti ja eläinkunnan tuotteita korvaavia tuotteita löytyy helposti miltei joka kaupasta jotakin!