Haasteellista olla erilainen, kannattaako se?

Olen aina kokenut itseni erilaiseksi kuin muut. Osittain asioista, joihin ei itse voi vaikuttaa ensinnäkin syntymästä saadut ominaisuudet kuten ulkonäkö, huononäkö - silmälasien tarve, persoona ja luonne. Sitten on muita ulkoa päin tulevia asioita, joihin voi vaikuttaa tai sitten ei. Tälläisiä ovat lapsuudessa olleet mm. leikit, vaatteet, ruokalajit. Vanhemmiten arvomaailma, intohimo syvällisiin keskusteluihin, usko. Koen, että erilaisuus on johtanut lapsuudessa koulukiusaamiseen, itsetunnon murenemiseen ja rohkeuden haihtumiseen. Vasta nyt aikuisiällä olen taas alkanut löytää itseäni ja rakentamaan pikkuhiljaa palapalalta murentunutta itsetuntoa. Nykyään uskallan olla erilailen ja haluankin olla! Olen ylpeä mielipiteistäni, arvoista ja siitä, että puen päälle juuri sitä mitä itse haluan, en sitä mitä muut toivovat minun pukevan. 

Mutta se itsestäni. Myös perheemme on erilainen. Osittain sitä tahtomatta ja osittain sitä tahtoen. Olen siitäkin ylpeä, mutta se vaatii työtä. 

En siis kuitenkaan tarkoita, että perheemme olsi jotenkin erityisen poikkeava lapsiperhe, en suinkaan. Meillä kiukutellaan, riidellään, leikitään, touhutaan, katsellaan elokuvia ja syödään karkkia ihan kuin muutkin. Tarkoitin sitä, että arvomaailma ohjaa perheemme toimintaa, toki myös erilaisuutta mukaan  yksi autismikirjon henkilö. Siitä aiheesta lisää näissä postauksissa: Erityistä elämää , Taistulua ja todistelua-leijonaemon elämää?

Olemme yrittäneet saada nuorimmalle pojalle päiväkotiin maidotonta ruokavaliota. En halunnnut kokonaan kasvisruokaa siksi, että saa varmasti tarpeeksi ravitsevaa ruokaa. (valitettavasti monilla ammattilaisilla on vielä ajatus, että vegaanit syövät pelkkää porkkanaa ja perunaa). Asiahan ei ollut täysin ongelmaton sillä, ilman lääkärin tms. todistusta ei kaurajuomaa heru. Aluksi veimmekin kauramaidot itse päiväkotiin, mutta joidenkin viikkojen kuluttua meille selvisi, että sekään ei ollut sallittua! Siitä lähtien lapsemme on siis juonut pelkkää vettä (muuten sekaruokaa) ja kotona annamme hänelle päiväkotipäivinä apteekista ostetun kalisumD-tabletin. Älytöntä, sanoisin.

Viikko sitten vein pojan yksityiselle ravitsemusterapeutille, saadakseni häneltä todistuksen maidottomuuteen. Hän ymmärsi tilanteemme ja lupasi sellaisen kirjoittaa. Sitä vielä odotellaan ja sitten katsotaan saammeko lapselle muutakin juomaa kuin vettä päiväkodissa. 

Suurin ylpeydenaihe on perheemme ruokavalio ja ruokakulttuuri. Teemme hyvin paljon ruokaa ja leivomme itse. Lasten kasvaessa hekin ovat alkaneet kiinnostua mitä keittiössä puuhataan. Oln ottanut heitä mukaan kunkin osaamiseen mukaan. Mieluisinta puuhaa on taikinoiden maistelu ja pilkotut kasvikset uppoaa parempiin suihin jo ennen pannulle päätymistä. Lapset tunnistaa hyvin eri kasviksia ja hedelmiä ja syövät ennakkoluulottomasti monille lapsille inhokki kasviksia kuten parsakaali. Se on yksi lastemme suosikki kasvis, raakana sekä kypsänä! Pojat tykkäävät myös oliiveista, mutta myös nauttivat suuresti ihan perinteisistä lasten herkkuruoista kuten makaronilaatikosta ja nakeista. Istumme koko perhe ruokailemaan yhdessä katetun pöydän ääreen ja toivon että tämä minulle niin tärkeä asia jatkuu aikuisuuteen asti.

Kierrätämme jätteet hyvin tunnollisesti joten lapset ovat luonnollisesti oppineet, että mihin mikäkin roska tulee laittaa. Se on meille kaikille arkipäivää. Erilaisia meistä tekee myös se, että olemme ehkä normisuomalaisista poiketen koko sakki kovin kovaäänisiä ja temperamenttisiä. Hyvässä sekä pahassa.

Helpommalla elämässä selviäisi, jos kulkisimme valtavirran mukana. Mutta en halua, emmekä ole sellaisia. Ehkä sitä kannattaa nähdä vaivaa oman onnellisuuden eteen. Minä en olisi minä eikä perheemme olisi meidän perhe ilman rohkeutta olla erilainen.