keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Tosielämän saippuadraamaa



Tovi on taas vierähtänyt edellisestä postauksesta. Syynä tähän on taas uudelleen pintaan noussut ajatus lopettamisesta. Faktaa on, että en ole ainut blogin kirjoittaja tässä maassa ja se että saat lukijoita ja mieleisiä sellaisia ei tapahdu aivan itsestään. Pidän kirjoittamisesta ja valokuvaamisesta, mutta niiden näkyväksi saamiseen, onko hinta liian kova?


Olenko valmis avaamaan elämäni koko maailmalle? Olenko valmis siihen, että kuvani saattavat joutua vääriin käsiin ja niitä käytetään väärin? Olenko valmis siihen, että tekstini eivät kiinnostakaan ketään, koska en haluakaan antaa aivan kaikkea? Tai epävarmuus siitä, että en olekaan tarpeeksi hyvä kirjoittamaan. Ja ylipäätään se, että ihmiset janoavat saada lukea kirjoittajan elämän kipeimmät tai mullistavimma asiat. Jos kirjoitat jatkuvasti mukavista arkpäivän asioista, kukaan ei jaksa lukea. Elämäsi vaikeudet ovat muille viihdettä, haluanko että elämäni on muille viihdettä?


Jos päätän lopettaa nyt, yksi stressin aihe on vähemmän. Jos lopetan, tiedän, että siitä jää myös tyhjä kohta elämään. Tiedän, että lukijoita ei ole paljon, mutta toivon, että olen voinut antaa edes yhdelle ihmiselle kirjoitusteni kautta vertaistukea.

keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Päiväni mallina

Saimme vihdoin toteutettua kauan suunnitelmissa olevan asian siskoni kanssa. Kävimme nimittäin kuvaamassa ehkä Lappeenrannan kuvauksellisemmassa kaupungin osassa linnoituksessa. Siskoni kuvasi ja minä olin kuvattavana. Oli erilainen ja hauska kaksi tuntinen. Ja vaikka itse sanonkin, onnistuin kuvissa yllättävän hyvin, kiitos tästä kuuluu taitavalle kuvaajalleni. Tässä esittelen teille parhaimpia otoksia.










torstai 26. huhtikuuta 2018

MUUTOKSIA



Kuten osa lukijoista on ehkä jo huomannutkin, blogini on saanut uutta ilmettä.

Kuten aina keväällä iskee sisustus inspiraatio kotiin, nyt se iski myös blogiin.

Ulkoasu muuttui, mutta kaipaa vielä hienosäätöä. Kuten myös nimi.

Älkää huolestuko, sisältö pysyy samana! Haluan muuttaa vain nimeä ja ulkoasua enemmän selkeämmäksi ja kuvaamaan paremmin blogin sisältöä.

Ihanaa kevättä!! -Katri T.